Menoks

Viidennen viikon päätös

2008-02-18T20:34:00+02:00

On 83,9 kiloa.

En tajua, että miten ihminen voi tällä tavoin stressata, vaikka sitä yrittää välttää kertomalla itselleen, että se ei auta.

Eihän se auta niin ei.

Päivä 28. - viikko 4 takana

2008-02-11T11:31:00+02:00

Ja paino edelleen 83,3 kg. (Samoin pitting-ödeema palasi. Olen miettinyt, että lieneekö kuukautisilla tuohon turvotukseen osallisuutensa.) Aurinkö paista jälleen kirkkaalta taivaalta. Aivan kuten koko viikonlopun. Lauantaina oli jopa niin lämmin, että ulkona tarkeni t-paidassa. Kävin lenkillä: aivan kuten koko muukin kaupunki. Koko ajan sai olla väistämässä, eikä hiljaisuudesta tai rauhasta ollut edes toivoa. En ymmärrä, että miten tähän maahan mahtuu näin paljon ihmisiä elämään niinkin sovussa, kuin nyt.

Päivä 25.

2008-02-08T17:31:00+02:00

Eilen aika pysähtyi. Seisoin suurtorilla, söin vehnäsämpylää ja katsoin, kun ihmiset menivät ohi. Haitaristi soitti tunnettujakin tunnetumpia ja jo huonoksi vitsiksi muodostuneita teoksia, kuten Bachin Toccataa ja Fugaa (d-molli), Bachelbelin Canonia ja Giqueta ja Vivaldin neljästä vuoden ajasta Kevät-osaa (allegro). Tosin Kevät sopi tähän kuin nakutettu. Aurinko paistoi alhaalta ja koko tori oli varjossa. Lämmintä ihanat kymmenen astetta ja omenapuutkin jo kukassaan. Varjosta ja viileästä tuulesta huolimatta, kirkontornit heijastivat valon kauniina sädekehänä katsojan silmiin. Jos katsoja vain osaa pysähtyä. Pysähtyä kuuntelemaan sen, mitä maailma yrittää kertoa.

Kukaan muu ei pysähtynyt. Ohitseni kiisi turisteja, jotka ohi mennessään valokuvasivat poseeraavia tuttaviaan ja sukulaisiaan säveltäjäpatsaan edessä. Ohitse meni äiti lapsensa kanssa, vanhus keppeineen, yksi pari poliiseja ja lukemattomia muita ihmisiä, mutta kukaan ei kuunnellut. Eikä kuullut. "Me emme ole yksin. Kaikki me olemme ihmisiä, joista moni on yksin, nälkäinen tai kylmissään, mutta kukaan ei pysähdy auttamaan." Pohdin omaa moraaliani, omaa kasvamistani ihmisten parissa. Näiden lyhyiden kuukausien aikana silmäni ovat avautuneet näkemään pienen osan siitä, mitä me todella olemme. Ja vain yksi pieni hymy voi riittää yksinäiselle ensiavuksi, valaisemaan tietä hetkeksi eteenpäin.

Päivä 24.

2008-02-07T14:26:00+02:00

Ja jälleen iskevät byrokratian tulet kipinää. Tästä ei kyllä tule yhtään mitään. Jokaiselle asialle on oma lomakkeensa ja niitäkin pitää täyttää ties kuinka monena kappaleena.

Samoin ihmisten tietoon saatettavat asiat on haudattu jonnekin nurkkaan toiselle puolelle kaupunkia, jonne ei koskaan ole asiaa. Tänäänkin oli luennon paikka siirretty toiselle puolelle sairaalaa ja asiasta ilmoitettu yliopiston ilmoitustaululla. Me emme IKINÄ käy yliopistolla, koska meillä ei ole siellä opintoja. Plus se on kuuden kilsan päässä varsinaisesta opiskelupaikasta. No, onnekseni minulla on tuttava, joka oli vahingossa törmännyt lappuun ja pisti minulle tekstarin, että luento onkin sitten kirralla sisätautien sijaan. Huh!

Vettä pitäisi juoda hitusen enemmän. Ainakin itselleni on taas ruvennut tulemaan päänsärkyjä ja useimmiten se johtuu just tuosta.

P.S. Eilen satoi kaatamalla, tänään paistaa aurinko pilvettömältä taivaalta. Tällaista tämä elämä on.

Päivä 23.

2008-02-06T12:54:00+02:00

Takapakkia asioiden hoidossa. Näillä näkymin en nilkkatukea tuettuna saa. Sairaskassalta tuli hyvin lyhyt ja ytimekäs vastaus hakemukseen.

Ja muutenkin byrokratian pyörät jylläävät jälleen. Asiat hoituvat tooodeeellllaaaa hitaasti.

Paastokausi tosiaan alkoi.

Minä menen päiväunille.

Päivä 22.

2008-02-05T18:18:00+02:00

Huomenna alkaa paastokausi. Täällä ottavat ihan tolkuttoman tosissaan tämän karnevaaliajan. Kaupunkin on ollut sekaisin jo torstaista lähtien ja kuvittelin, että tilanne olisi helpottanut eilen. Eikä mitä: eilen olivat kaupat kiinni. Myös tänään kaikki paikat, pankit apteekit jne. sulkivat ovensa puolen päivän aikaan. Yritä siinä sitten maksaa laskuja, nostaa rahaa, käydä ruokakaupassa, ostaa lisäaikaa prepaid-liittymään, ylipäänsä hoitaa asioita, joita ei voinut hoidella loppuviikosta tai viikonloppuna.

Toisaalta en kannata 24/7 yhteiskuntaa, jota Suomeenkin yritetään rakentaa. Toisaalta siinä on puolensa.

Päivä 21.

2008-02-04T10:33:00+02:00

Olen pahoillani, että en ole kirjoittanut, tai kommentoinut pitkilleen. On vain niin, että minulla on "pientä" stressin poikasta ja no, viime kirjoituksen päivänä repsahdin ja pahasti. Painoa on tullut kiloja lisää. Oletan kuitenkin, että niistä suurin osa on nestettä. (Eli vahinkojenkartoitus punnitus antoi tänä aamuna lukemaksi 83,3kg. Hävettää ihan tunnustaa näin.)

Joka tapauksessa stressiä on, ja minä tunnistin sen jo keskiviikkona. Stressi kuitenkin muuttui vain pahemmaksi ja menssutkin ovat ihan parin päivän päästä (olen pahimmillani viikkoa ennen, sitten se tilanne parantuu), ja kaikki hormonihirviöt ja stressin poikaset yhdessä antoivat niin kovat paineet, että sorruin herkkulinjalle. Vajaassa viidessä päivässä kerkesin vetämään 1,5kg karkkia (minun heikkouteni), pellillisen pullaa, kahdeksan suklaapatukkaa ja viisi munkkia. Aikamoinen saalis ja vielä normaalin ruoan päälle. Voitte uskoa, että minulla on ollut huono olo myös fyysisesti. (Miksi minä on lopettanut ajoissa, vaikka tiesin jo edellisen maanantain perusteella, että makeasta tulee vain huono olo?) Olenko minä älykäs olento, joka ottaa oppia virheistään? No pahasti näyttää siltä, että en.

Nyt kuitenkin oli erona tähän lohtusyöpöttelyyn se, että minä tarkkailin koko ajan henkistä oloani: paraneeko se syömällä? No eihän se parantunut. Ei sitten tippaakaan. Tunsin itseni vain entistäkin pahemmaksi, koska tiesin, että aiempien päätösten mukaan minun ei pitäisi tehdä tätä. Omat huonot puolensa "yksikseen" asumisessa on. Perheellisillä on sentäs puoliso tai lapset vetämässä kiusauksista pois, jos meinaa mennä yli.

No tästäkin kerrasta on opittu ja paljon. Nyt ei auta kuin jatkaa melkes siitä, mihin jäätiin. Tosin tavoite päivämäärä on siirrettävä jälleen hitusen kauemmas. En onnistunut pitämään terveellisiä elämäntapoja, edes suurinpiirtein, kolmea kuukautta, vaan repsahdin jo kahden ja puolen viikon kohdalla. Eli seuraava pvm. on 4.5. jos sinne asti pärjään, niin sama palkinto odottaa: kiva leffa tai dvd-boksi ja huivilangat.

Nyt palaan suorittamaan katumusharjoittelua ja menen lenkille.

Päivä 17.

2008-01-31T20:32:00+02:00

Tänään on ollut tosi tylsää. Kävi myös niin, että kaupat menivät tietämättäni jo klo 13 kiinni. Aukeavat seuraavan kerran lauantaina. Sinne meni suunnitelmani viettää laatuaikaa kaupungilla pyöriessä.

Muutenkin on ollut tosi harmaata. Ainuat asiat, jotka ovat värittäneet tätä päivää ovat nuo värikkäät karnevaaliasut. Karnevaaliaika tosiaan alkoi. Viikonmittainen ryyppyjuhla... Itse en pidä tästä ajasta ollenkaan. Tähän menoon tuli tutustuttua jo ennen joulua, ja ei, en vain tykkää. Jotenkin suomalainen, paljon rauhallisempi laskiainen on sopivampi tapa laskeutua paastoon. Turha siitä aiheesta on melua pitää.

Päivä 16.

2008-01-30T23:38:00+02:00

Nyt se on ohi. Ohi on, ohi on tuo tuskan ja riemun aika. Tuli sitä kyllä treenattuakin (=tuska)! Konsertti meni vallan mainiosti (=riemu). Se vain oli yllätys, että saliin oli ilmestynyt viime yön aikana iso määrä mikrofoneja. Yhden sellaisen tolppa oli just nenäni edessä ja kun musiikin tiimellyksessä teki mieleni kumartua eteenpäin, niin eikös vain vihko ottanut siitä kiinni ja ollut kaataa koko hökötyksen - useampaan otteeseen. Just niin meikäläisen tuuria. Tai sitten syypäänä on tuo meikäläisen laho pää, joka unohtaa kaiken olennaisen, eikä ota virheistään oppia. :D Sen lisäksi yksi nuori ja hyvin hoikka kuorolainen oli vähällä kupsahtaa keskenkaiken, mutta onnekseen seisoi flyygelin takana, jolloin pääsi sille jakkaralle istahtamaan. Ja siitä lopulta siirtymään takahuoneeseen.

Muuten konsertti meni todella hyvin. Sinne oli tullut jopa hyviä ystäviäni kuuntelemaan, joille olin vain ohi mennen tullut maininneeksi, että tuollainenkin tapahtuma olisi tarjolla näin karnevaaliviikon kynnyksellä. Nuo ystävät olivat aivan superihana (täällä kaikki nuoret käyttävät tosi paljon sanoja echt, super, mega ja toll sanoja. Jotain tapoja on siis meikäläiseenkin tarttunut...) yllätys, koska hieman ennen lähtöä harmittelin, että perheeni ei ole kuuntelemassa. Tämä saksan"perhe" oli ihan yhtä hyvä korvike.

Muuten olen ollut hieman hitaalla pari päivää. Ruokavaliosta olen pitänyt kiinni, mutta koska tuo nilkka hitusen reistailee, ei lenkille ole oikein malttanut lähteä. Ei vaikka tiedän, miten ihana olo sen jälkeen tulee. Onneksi aina tulee uusi aamu ja uudet kujeet.

Mutta nyt mie lähden tutimaan. Aamulla olisi aikainen herätys ja luennolle lähtö.

Päivä 15.

2008-01-29T11:56:00+02:00

Söin eilen karkkia. Tosin sellaisia, jotka olivat rasvattomia, ja sellaisia, jotka olivat sokerittomia. Hyi että, olivat pahan makuisia ja tunkkaisia. Ja olokin oli niiden jälkeen tosi raskas ja huono. Yök! Tulipahan kokeiltua ja todettua, että tämä tyttö pysyy samassa päätöksessä, kuin viime viikot: ei makeisia. Olokin on tosi kevyt ilman niitä ja hedelmät päihittävät raikkaudessaan makeiset ihan mennen tullen.

---

Tänään on viimeiset kenraaliharjoitukset ennen huomista konserttia. Hitusen jänskättää, että mekeekö nyt nappiin ja huomenna penkin alle. Toivottavasti kuitenkin toisin päin...